Historia

Vähikkälän kylätoimikunta on perustettu alkuvuodesta 1979, ollen Suomen toiseksi vanhin kyläyhdistys.

Kylätoiminnan historiaan voi käydä myös tutustumassa seuraavasta linkistä:
Kylätoimintaamme menneiltä vuosilta


Poimintoja Vähikkälän koulun pitkästä historiasta
Teksti: Helena Hajanti, 21.7.2013

Vähikkälän koulu on yksi maamme vanhimmista ja Janakkalan kouluista vanhin toimiva. Vähikkäläläisten varhainen luku- ja kirjoitustaito takasivat aikoinaan paremmat etenemismahdollisuudet niin teollisuudessa kuin rautateilläkin. Koulu seisoo komealla paikallaan keskellä kylää. Se antaa hienon henkisen kodin aina uusille sukupolville.

1879–1882 Toivan koulu
Neljäntenä Janakkalaan perustettiin kansakoulu Vähikkälään. Koulu aloitti Toivan kartanon alipytingissä, oppilaita oli 34. Vähikkälän koulun ensimmäinen opettaja oli Kasimir Leimu vuodet 1879–1909.

1882– Vähikkälän kansakoulu
Vähikkälän koulurakennus on valmistunut 1882. Rakennusmestari Alfred Danielson vastasi urakasta. Opettaja Leimu perusti Vähikkälän koululle monipuolisen puutarhan, jossa kasvoi jopa päärynöitä.

1884–1898
Kaarle Anttila oli ensimmäinen Vähikkälän koulun johtokunnan puheenjohtaja.

1898–1914 Tuomolan pikkukoulu
Seurakunnan järjestämä pienten lasten kiertokoulu kesti neljä kuukautta.
Ensimmäinen opettaja oli Hilda Mattila (myöh. Marttila), seuraava neiti Johansson ja vuonna 1900 opettajana loppilainen Alma Örn. Vuodesta 1902 opettajaksi tuli Anna Värilä.

1911
Koulurakennuksen eteläpäätyyn rakennettiin toinen luokkahuone, käsityöhuone ja toisen opettajan eli apuopettajattaren asunto.

1914
Pienten lasten kiertokoulut siirtyivät seurakunnilta kunnallisiksi, siten siirtyi pienten lastenkin opetus Vähikkälän koululle. Alakoulu aloitti toimintansa veistoluokassa ja alakoulun opettajalle rakennettiin asunto (kamari ja keittiö) vintille. Opettaja Värilä siirtyi mukana Vähikkälän alakoulun opettajaksi ja palveli aina vuoteen 1944.

1924
Rakennettiin alakoulun luokkahuone ja keittola.

1926
Ylä-, ala- ja jatkokoulun oppilasmäärä yhteensä 118.

1967
Valaistus uusittiin.

1971
Puulämmityksestä sähkölämmitykseksi.

1972
Oppilasmäärä 31.

2002
Ikkunaremontti.

2003
Ulkomaalaus.

2013
Oppilaita 30.

2014
Ennuste 32 oppilasta.